Fiini Naturally – kotimaista luonnonkosmetiikkaa jokaiselle
Fiini Naturally ei ole vain luonnonkosmetiikkabrändi – se on tarina ystävyydestä, yhteisistä
arvoista ja aidosta halusta auttaa. Se sai alkunsa omista ja lastemme ihohaasteista, käsillä
tekemisen ilosta sekä rakkaudesta luontoon.

Kun ystävyydestä syntyi yritys
Tutustuimme lukiossa yli 25 vuotta sitten, ja ystävyytemme on kestänyt läpi elämän eri
vaiheiden. Perheemme ovat kasvaneet rinnakkain – esikoistyttäremme syntyivät vain
viiden viikon välein, ja saman ikäerolla syntyivät myös nuoremmat lapsemme. Yhteisiä
intohimojamme ovat aina olleet vanhojen talojen remontointi, perinnerakentaminen, luonto, eläimet ja käsillä tekeminen.
Luonnonkosmetiikan maailma avautui meille, kun kohtasimme iho-ongelmia niin omalla
ihollamme kuin lastemme atooppisella iholla. Herkkä ja reagoiva iho vaati hellävaraista,
mutta tehokasta hoitoa – ja kaupoista ei tuntunut löytyvän sopivia tuotteita. Heidi oli jo
pitkään valmistanut luonnollisia hoitotuotteita eläimilleen perimätiedon pohjalta, ja Essi
alkoi kehittää itselleen voiteita, kun apteekkituotteet eivät toimineet.
Lopulta yksi testierä osui napakymppiin – syntyi kaura-hunajavoide, joka rauhoitti ja
kosteutti ihoa täydellisesti. Pian myös lähipiirimme alkoi kysellä ratkaisuja omiin iho-
ongelmiinsa. Kun sopivaa tuotetta ei ollut, etsimme ja kehitimme sellaisen. Tämä vei
meidät yhä syvemmälle luonnonkosmetiikan maailmaan ja innosti opiskelemaan ihon
biologiaa, raaka-aineiden vaikutuksia ja kosmetiikan formulointia.
Luonto inspiroi kaikkea, mitä teemme
Asumme kauniissa Pohjanmaan maisemissa – toinen Kyrönjoen rannalla, toinen metsän
reunalla. Luonto on meille tärkeä, ja se näkyy myös tuotteissamme. Jo ennen Fiini
Naturallyn perustamista käytimme arjessamme mahdollisimman vähän luontoa
kuormittavia pesuaineita, ja tämä filosofia jatkui kosmetiikan valmistuksessa.
Kaikki tuotteemme ovat:
✔ 100 % luonnollisia ja biohajoavia – hellävaraisia iholle ja ympäristölle
✔ Kotimaisia ja käsintehtyjä – valmistamme tuotteemme itse rakkaudella ja
ammattitaidolla
✔ Kaikille sopivia – yksinkertaisia, tehokkaita ja kauniisti muotoiltuja
Luonnollisena jatkumona ihonhoitotuotteille kehitimme myös ekologisia vaihtoehtoja
kodinhoitoon: siivoussaippuat, pesuaineet, tekstiilien huolto tuotteet ja pyykkietikan.
Kaikki tuotteemme ovat luonnonmukaisia, eivätkä ne sisällä mitään turhaa.

Fiini Naturally – luonnonkosmetiikkaa ihan jokaiselle
Fiini Naturally syntyi aidosta tarpeesta, mutta kasvoi rakkaudella valmistetuksi brändiksi.
Emme halua lokeroida tuotteitamme – meille on tärkeintä, että jokainen löytää itselleen
sopivan vaihtoehdon, oli syynä sitten herkkä iho, ekologiset arvot tai rakkaus
laadukkaaseen luonnonkosmetiikkaan.
Vaikka tuotteidemme värimaailma on mustavalkoinen, iän ja elämänkokemuksen myötä
monenlainen mustavalkoisuus on karissut ajattelustamme. Jokainen luonnonmukainen
valinta on askel kohti puhtaampaa tulevaisuutta, ja me haluamme tehdä siitä
mahdollisimman helppoa ja nautinnollista.
✨ Tervetuloa mukaan Fiini Naturallyn maailmaan – luonnollisesti kauniiseen
elämään! ✨